Stones

Akryylimaalaus kankaalle, kehys valmiina.

I had a dream

Näin unessa tämän elävän ja loiskivan ”rantakallion” lonkeroineen ja sinisen helmen pienen kivitornin päällä. Muistan, että helmi oli valtavan arvokas ja tärkeä. Sen merkitys on jokaiselle oma.  Eteenpäin vievää, voimaannuttavaa energiaa ja hiven magiikkaa ja unientulkintaa =) Meri on minulle rakas elementti lapsuudesta asti ja nämä värit koskettavat sydäntäni vahvasti. 

Hiirulainen krookuspenkissä

Vaikken toivoisikaan näitä viiksekkäitä pikkujyrsijöitä mökkiini, niin maalaan niitä kuitenkin mielelläni. Söpöjähän he ovat.😊🐁🐀

Siili krookuspenkissä

Kaverukset

  Maalaan mielelläni tarinan kerronnan kautta,  tavoitteena on herättää iloa ja mielihyvää.🙂

Rokki ankka

Tämä akvarelli valmistui pääsiäisen aikaan. Herätti sen verran kiinnostusta, että jouduin maalaamaan useamman pikku ankan.😊👍 Yksi päätyi erään opettajatädin työpöydälle potkua antamaan.

”Destination unknown”

🇬🇧 Mixed media on canvas. Acrylic, ink, sand. Satin-finish protective varnish on top. Ready to hang.   🇫🇮 Sekatekniikka kankaalle. Akryyli, muste, hiekka. Satiininen suojavernissa päällä. Ripustusvalmis.  

Hide your oranges

Teoksen tekniikkana on akryyli kankaalle. Kehystämätön, mutta ripustusvalmis. Kiilakehyksissä on takana rautalankakiinnitys.

True Life Through Life

True Life Through Life.  Teoksessa on herkkyyttä ja voimaa, sopivassa suhteessa. Siinä on kauneutta, rohkeutta ja väriä. Lämpöä ja tunnetta. Tein tämän jokaiselle henkilölle joka tuntee yhteyden tähän ja siihen hiljaiseen sanomaan mitä se kertoo.  Voimataulu. Sitä se on. Siinä on voimaa. Sinussakin sitä on. Yhdistäviä tekijöitä löytyy monenlaisia, kun oikein lähtee katsoman.  Teos myydään […]

Laventeli

Akryylimaalaus kanvakselle, ripustusvalmis ja signeerattu.