Taiteilijan profiili

Mervi Korhonen

Jäsen jo 1 vuosi

  • 18 Listings

Yhteystiedot

Taiteilijasta

Olen kuopiolainen taiteentekijä. Visuaalisuus, kauneuden kaipuu ja ympäristön havainnointi ovat tärkeä osa elämääni. Päätyössäni markkinointiviestinnän ja graafisen suunnittelun parissa on myös hyötyä visuaalisesta hahmottamisesta.

Innostuin piirtämisestä jo lapsena, ja aloitin kenties vaikeimmalla mahdollisella aiheella – hevosilla. Vuosien myötä intohimo kuvataiteeseen ja halu kehittyä taiteilijana on vain kasvanut, vaikka välissä olikin perheen perustamisen jälkeen pidempi tauko taiteen tekemisestä. Maalaan usein eläimiä, luonnon yksityiskohtia tai kokemiani asioita. Maalaustyylini on tarkka ja yksityiskohtainen, tosin viime aikoina olen tavoitellut myös rennompaa jälkeä. Maalaan akvarelli- ja akryylimaalauksia sekä piirrän eri välineillä. Viime vuosina olen osallistunut useisiin jurytettyihin akvarellitaiteen näyttelyihin erityisesti pääkaupunkiseudulla ja teoksiani on hyväksytty myös muutamiin kansainvälisiin näyttelyihin. Viime vuonna minulla oli ensimmäinen yksityisnäyttely.

Voisi varmaan sanoa, että olen puoliksi itseoppinut taiteilija. Varsinaista taidekoulua en ole käynyt, mutta taustalla on paljon taideopintoja, joista merkittävin on ollut 4-vuotinen kuvataiteen perusopintokokonaisuus Kuopion kansalaisopistossa 1990-luvun loppupuolella. Ajattelen taiteen ikuisena oppiretkenä, jossa voi haastaa itseään aina uudestaan ja uudestaan, eikä koskaan tule täysin valmiiksi taiteilijaksi.

Olen Suomen Taiteilijat ry:n ja Suomen Akvarellitaiteen yhdistyksen jäsen.

Taiteilijan teokset