”Jokea pitkin”, Oulu-opiston aikuisten kuvataiteen perusopintojen opiskelijoiden yhteisnäyttely, Oulu
Description
Aiku Oulu-opiston kuvataiteen aikuisten taiteen perusopetuksen näyttely
JOKEA PITKIN
23.4.-22.5.2022
Hallituskatu 11, Oulu
ma-ti suljettu I ke-pe klo 12-17 I la-su klo 12-16
Mikä on Aiku?
Kun aurinko lämmitti ja lumet sulivat keväällä 2020, Oulussa käynnistettiin kuvataiteen laajan oppimäärän aikuisten taiteen perusopetusta Oulu-opiston taidekoulussa ja opiskelijahakuprosessi oli käynnissä jatkuen koko kesän. Elokuussa liki sadasta hakijasta valittiin aloittavaan ryhmään seitsemäntoista opiskelijaa, jotka yhdessä tulisivat kulkemaan kokeilevan kuvataiteen parissa seuraavan neljän vuoden ajan. Tuon ryhmän nimeksi muodostui Aiku – aikuisten kuvataide ja nyt ollaan matkan puolivälissä. Vielä kaksi vuotta on edessä ja opinnot huipentuu viimeisenä vuotena opiskelijoiden omiin päättötöihin.
Aikuja yhdistää kiinnostus ilmaista itseä kuvataiteen keinoin, ideointikyky ja halu tutustua taiteeseen niin oman tekemisen, yhteisten keskustelujen ja taiteellisten toteutuksien kautta. Taiteen perusopetus tarjoaa mahdollisuuden opiskella taidetta päämäärätietoisesti, tavoitteellisesti, pitkäjänteisesti ja opiskelijoiden omien kiinnostuksen kohteiden suuntaisesti usean eri kuvataiteen erikoisosaajien ohjauksessa. Opinnot perustuvat Opetushallituksen antamiin taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän opetussuunnitelman perusteisiin.
Opinnoissa tutustutaan nykytaiteen toimintatapoihin ja erilaisiin visuaalisiin ympäristöihin. Kahden viimeisen vuoden aikana Aikut ovat päässeet kokeilemaan erilaisia kuvataiteen välineitä, materiaaleja ja menetelmiä muun muassa piirustusta, maalausta, taidegrafiikkaa, keramiikkaa, muotoilua, lasinsulatusta, paperitaidetta, valokuvausta ja graafista suunnittelua. Myös kuvataiteen teoriaopinnot kuten värioppi, sommittelu, perspektiivioppi ja taidehistoria ovat syventäneet opiskelijoiden ilmaisua ja kuvataiteellista ajattelua.
Oman lisänsä kuvataiteen tekemiseen on tuonut taiteidenvälisyys. Yhteistyötä on tehty kädentaitojen ja musiikin kanssa, kuunneltu livenä upeaa musiikkia Tervakaupungin puhaltajien harjoituksissa piirtäen ja maalaten samalla soittajista muotokuvia ja tunnelma, kokeiltu miten kädentaitojen menetelmiä ja painotekniikoita voidaan yhdistää kuvataiteellisiin teoksiin sekä käyty kuvataidetta ja käsityötä yhdistävällä opintomatkalla Lapissa.
Näyttely Jokea pitkin
Oulu on meren, järvien ja kolmen joen kaupunki ja Aikujen opintojen vuosittaiset teemat kumpuaa Oulun ympäristöstä. Tämän lukuvuoden teemana on Jokea pitkin. Se kertoo eteenpäin menemisen meiningistä ja taiteeseen syventymisestä. Näyttelyssä on esillä kolmentoista taideopiskelijan teoksia. Pohjana tekemiselle on jokaisen oma elämänkokemus sekä Aikujen kahden vuoden opintojen aikana saamat tiedot ja taidot, mitkä kuljettavat taiteessa eteenpäin, ikään kuin jokea pitkin kohti avomerta.