
Kuka olet ja mitä teet?
Olen tällä hetkellä viimeisen vuoden Kokemus ja palvelumuotoilun opiskelija Lab ammattikorkeakoulun Lahden Muotoiluinstituutista. Maalaan taidetta rullaverhoihin. Taideverho on maalauspohjana ja sisustuselementtinä uniikki idea, en ole itse koskaan kuullut kenenkään tekevän vastaavaa ja monet joiden kanssa olen keskustelut aiheesta, pitävät itsekin aihetta täysin tuoreena. Maalaan niin uusiin rullaverhoihin kuin kierrätettyihin rullaverhoihin.
Uusia rullaverhoja käytän erityisesti tilaustöissä kun asiakas haluaa tietyn mittaiset pimentävät verhot. Kierrätysverhoja taas ostan kirpputoreilta tai saan lahjoituksina. Viimeisimpänä ideanani on kaksipuoliset verhokankaaseen maalatut pienemmät teokset. Kun verho ei ole pimentävä ja materiaali on tietynlaista, maalia saattaa päästä läpi toisellekin puolelle. Tämä mahdollistaa abstraktit teokset jotka on mahdollista ripustaa esille kahdeksalla eri tavalla. Näin syntyi ensimmäinen osa Abstract Sustainability-sarjaani.
Miten sinusta tuli taiteilija?
Aloitin maalaamisen vasta kolme vuotta sitten. Ala-asteella opettajani kuvaili minua termillä ”tohramooses” koska kuvaamataidon tunneilla tapanani oli värittää rajoista ylitse. Tämä sama linjojen ylittämisen linja jatkui yläasteella jonka jälkeen taiteen tekeminen vain loppui. Kului peräti 15 vuotta ennen kuin tartuin jälleen taidetarvikkeisiin. Sen jälkeen maalailinkin jo toisinaan satunnaisia teoksia omaksi huvikseni, tyylini oli edelleen rajoja ylittävä joten kysyin isältäni syksyllä 2020 maalausalustoja, vanerilevyjä tai mitä tahansa johon maalata suuria linjoja. Sain isältäni vanhan rullaverhon maalattavaksi. Innostuin ideasta; olin jo pitkään katsellut taideliikkeiden kookkaita maalauskankaita kaihoisasti todeten ettei opiskelijabudjettini riitä. Lähdin maalaamaan rullaverhoa ihan kokeilumielessä. Mitä tästä tulisi? Miltä teos näyttäisi? Kestääkö verho maalaamista? Olin tyytyväinen teokseeni ja ripustin seinälle.
Vähän tämän jälkeen makoilin tyttöystäväni kanssa kotonani jolloin hän kysyi miksen tekisi näitä enemmän? Markkinoinnin ammattilaisena hän näki heti täysin uuden sisustuselementin joka muokkaisi tilaa täysin uudella tavalla. Tavanomaisesti rullaverhot ovat tylsän valkoisia tai harmaita, ei enää!
Tämän jälkeen menimmekin heti ostamaan pimentävän rullaverhon maalattavaksi, miten uusi rullaverho käyttäytyisi? Kärsiikö maali tai verho? Kestääkö maalattu verho rullaamista? Maali tarttuu oikein hyvin rullaverhoon, ei rapise eikä rullattavuus kärsi. Nämä oli asioita joihin halusimme ensimmäisenä vastaukset. Tämän jälkeen olen maalannut lähes pelkästään verhoihin.
Millä tekniikalla teet taidetta?
Maalaan pääasiassa akryyleillä. Minulla on myös muutama pieni putkilo akvarellivärejä joita saatan joskus käyttää. Käytän tavanomaisia pensseleitä ja siveltimiä joiden lisäksi käytössäni on palettiveitsi, tiskisieniä ja satunnaisesti muitakin välineitä joita saatan käyttää maalin levittämiseen. Juuri tällä hetkellä maalaan abstraktia kaksipuolista rullaverhoa jota maalaan erittäin kosteasti, pyöritän rullalle jolloin maali tarttuu molemmille pinnoille ja rullaan taas verhon auki.
Kuvaile maalaustyyliäsi?
Ekspressiivinen, kokeileva, abstrakti.
Kun lähden maalaamaan teosta tiedän hyvin harvoin mitään, miltä teos tulee lopulta näyttämään. Aloitan vain värien levittelyn kankaalle ja katson mitä tapahtuu. Vähitellen teos alkaa saamaan muotoa. Vähitellen alan tunnistamaan teoksessa jotain joka näyttää ehkä melkein joltain jos siristää silmiään ja katselee teosta tarkkaan mieli avoinna. Sen jälkeen alan viemään teosta vähitellen siihen suuntaan, joko pienillä linjoilla tai suuremmilla vedoilla. Vähitellen teos saa muotoaan. Toisaalta saatan tämän jälkeen todeta etten pidä jostain, tai että teos vaatii vielä jotain jolloin vetäisen isoja linjoja teokseen muokaten jälleen teoksen fiilistä. Lopulta totean että teos on valmis ja kirjoitan nimeni teoksen alareunaan. Sen jälkeen toki saatan vielä vähän viimeistellä teosta todetakseni että viimeistelin sitä teosta vielä muutamia tunteja ennen kuin se on lopulta oikeasti valmis. Nykyään tunnistan jo tietyt vaiheet tässä prosessissa. Osaan jo nähdä milloin teos ei näytä vielä miltään, tunnistan kun alan muovaamaan teosta tiettyyn suuntaan ja kun teos on viimein viimeistelyä vaille.
Mikä inspiroi sinua tekemään taidetta?
Jäljen jättäminen, uuden luominen. Kun näen maalanneeni jotain joka miellyttää silmääni. Olkoon se sitten valmis teos tai muutaman värin onnistunut sekoitus kankaalla. Kun huomaan kehittyväni.
Esittele joku sinulle tärkeä teos?
Teokseni Medinatiivi. Teoksen pohjalla on toinen maalaamani rullaverho. Kun ostin ensimmäisen rullaverhon maalattavaksi, maalailin teosta jonkinaikaa todetakseni vain etten ole tyytyväinen maalaukseen ja rullasin teoksen kaappiin. Meni kauan, luultavasti puoli vuotta ennen kuin kaivoin teoksen jälleen esiin viimeistelläkseni teoksen. Lopulta huomasin maalaavani täysin vanhan teoksen päälle jotain täysin uutta. Tässä kohtaa olin jo päässyt kiinni tiettyyn tekniikkaan joka minulla on taideverhojen suhteen. Tunnistan jälkeenpäin vaiheet teoksen maalaamisessa, muistan kuinka ihmishahmo alkoi saamaan muotoaan. Ensin kaareva muoto oikealta ylhäältä alas vasemmalle josta muodostui kupla jossa ihmishahmo on. Ensin kupla näytti sikiöltä, vähitellen kuplan sisälle muodostui hahmo ja sen jälkeen taustalla oleva maisema. Samaan aikaan taustan verkosto muodostui kontrastina pehmeälle hahmolle. Tämä on teoksia joista olen erityisen ylpeä.
Minkälainen taide koskettaa sinua?
Pidän abstrakteista teoksista jotka toisaalta saattavat esittää jotain. Haluan nähdä luovuuden tekniikassa, värien käytössä ja teoksessa kokonaisuudessaan. Tavanomaista maisemataulua en välttämättä seinälleni laittaisi ellei maalaustekniikka ole oikein luova ja poikkeuksellinen. Teoksessa on hyvä olla syvyyttä, kontrastia ja mielenkiintoisia yksityiskohtia.
Mitkä ovat tulevaisuuden taiteelliset tavoitteesi?
Kehittyä taiteilijana. Tuoda ihmisten koteihin uutta uniikkia ilmettä taideverhoillani.
Mikä on sinun mottosi?
Myös ne muinaiset apinat tekivät asioita eri tavalla puista laskeutuessaan. Otetaan mallia niistä.
Lyhyet vastaukset lyhkäisiin kysymyksiin
Mikä on suosikkivärisi? Okra tai viininpunainen.
Mikä tai millainen on sinun suosikkipensselisi? Tilanteesta riippuen suuri jolla voi levittää paksusti väriä tai pieni lattapäinen jolla voin vetää kapeita linjoja.
Mikä on lempisanasi? Mystistä
Mitä ääntä rakastat? Kun kuulen tutussa kappaleessa jonkin uuden yksityiskohdan tai sävelen.
Mitä ääntä inhoat? Epätasainen ääni jostain kaukaa, mutta liian läheltä joka vie huomioni ja haittaa keskittymistä.
Missä haluaisit nähdä taidettasi esillä? Jossain joka yllättää minut itseni.
Jos et tekisi taidetta, mitä tekisit? Opiskelisin edelleen. En tiedä mihin käyttäisin luovan energiani.
Jos Leonardo da Vinci tai Vincent van Gogh näkisi sinun taideteoksen, mitä toivoisit hänen sanovan? ”Aikamatkustus on näemmä mahdollista”