Kategoriat
Haastattelut

Taiteilijahaastattelussa Anne Sorvari

Kuka olet ja mitä teet?
Olen Anne Sorvari (s. 1969). Olen kuva-artesaani.
Miten sinusta tuli taiteilija?
Työskentelin vuosikausia hoitoalalla sekä peruskoulussa ohjaajana ja taide kulki elämässäni mukana siinä sivussa. Lähdin opiskelemaan taidetta ja vuonna 2019 valmistuin kuva-artesaaniksi. Jäin v. 2020 eläkkeelle aivoverenvuodon takia ja siitä asti olen tehnyt taidetta kotona, koska nyt siihen on mahdollisuus ja aikaa.

Millä tekniikalla teet taidetta?
Maalaan akryyleilla ja toisinaan vesiväreillä. Nykyään olen yhdistänyt maalauksiini myös pastelliliituja, tussia ja hiiltä.

Kuvaile maalaustyyliäsi?
Taiteeni on pääosin naivistista ja hyvin värikästä ja runsasta. Aiheina ovat useimmiten eläimet ja varsinkin linnut. Myös kasvit ja luonto näkyvät niissä. Rakastan väripaljoutta ja se näkyy töissäni.

Mikä inspiroi sinua tekemään taidetta?
Haluan, että taiteestani tulee hyvälle tuulelle ja ihmisille tulee hyvä mieli. Siksi ne ovat aiheiltaan positiivisia, iloisia ja runsaan värikkäitä.

Minkälainen taide koskettaa sinua?
Minua voi koskettaa hyvinkin erilaiset teokset. Ehkä sellaiset, joita katsoessa joutuu miettimään mistä on kyse, mitä taiteilija on halunnut työllään tuoda esiin.

Mitkä ovat tulevaisuuden taiteelliset tavoitteesi?
Taiteeni on vielä toistaiseksi intohimoinen ja jokapäiväinen harrastus, mutta toivon (ja uskon), että jonain päivänä se olisi oikea työni, josta saisi lisäksi vielä elannon.

Mikä on sinun mottosi? Uskalla tehdä sitä mitä rakastat.

Lyhyet vastaukset lyhkäisiin kysymyksiin

Kuka on lempitaiteilijasi? Niitä on paljon, en osaa nimetä yhtä ainutta. Mikä on suosikkivärisi? Punainen
Mikä on lempisanasi? pullero
Mitä sanaa inhoat? ragee
Mitä ääntä rakastat? linnun laulua, heinäsirkan siritystä
Mitä ääntä inhoat? yöllä mopojen kovaa pärinää
Missä haluaisit nähdä taidettasi esillä? Iittalassa naivistien näyttelyssä Jos et tekisi taidetta, mitä tekisit? Haluaisin olla jonkin sortin kirjailija😃
Jos Leonardo da Vinci tai Vincent van Gogh näkisi sinun taideteoksen, mitä toivoisit hänen sanovan? Ohhoh, onpas mukavan näköisiä!

Tutustu Anneen ja hänen taiteeseensa osoitteessa: https://artnow.fi/taiteilijat/annesorvari/