Tähän yhteisnäyttelyyn tämän näyttelyn kuraattorina toimiva Kim Holmberg on valinnut teoksia jotka ovat saaneet hänet hetkeksi pysähtymään ja kenties huokaamaan hiljaa ”Vau!”. Valitut teokset ovat syystä tai toisesta puhutelleet häntä, kenties niiden teema tai idea on ollut erityisen vaikuttava tai kekseliäs, tai niiden tarina on koskettanut. Kimin mukaan yhteistä kaikille valituille teoksille kuitenkin on, että […]
Kuka olet ja mitä teet? Olen Anne Sorvari (s. 1969). Olen kuva-artesaani. Miten sinusta tuli taiteilija? Työskentelin vuosikausia hoitoalalla sekä peruskoulussa ohjaajana ja taide kulki elämässäni mukana siinä sivussa. Lähdin opiskelemaan taidetta ja vuonna 2019 valmistuin kuva-artesaaniksi. Jäin v. 2020 eläkkeelle aivoverenvuodon takia ja siitä asti olen tehnyt taidetta kotona, koska nyt siihen on mahdollisuus […]
Kuka olet ja mitä teet? Siirryin muutama vuosi sitten työelämästä täysipäiväisesti elämänikäisen harrastukseni maalaustaiteen pariin. Kuvataide on aina ollut lähellä sydäntäni ja vaikutti varmasti myös ammatin valintaani. Työurallani arkkitehtuurin parissa olen saanut kokemusta piirtämisestä sekä sommittelusta, perspektiivistä, väreistä jne. Miten sinusta tuli taiteilija? Jo lapsena piirtelin paperinukkeja ja niille vaatteita. Teini-ikäisenä piirsin maisemia ja tuttujen […]
Kuka olet ja mitä teet? Taiteellinen luovuus on ollut minulle hyvin tärkeä itseilmaisun kanava jo lapsuudesta saakka ja sitä kautta haluan luoda näkyväksi omaa sisäistä maailmaani. Olen valmistunut kuva-artesaaniksi Kouvolan seudun ammattiopistosta vuonna 2014. Tähän mennessä olen pitänyt kuusi omaa yksityisnäyttelyä kotikaupunkini Kouvolan alueella vuosina 2013-2020 sekä osallistunut ryhmänäyttelyihin. Yhteys luontoon ja maailmankaikkeuteen, muinaissuomalainen mytologia […]
Kuka olet ja mitä teet? Olen itseoppinut taiteilija Helsingistä. Työura on takana ja nyt aika on omistettu maalaamiselle. Miten sinusta tuli taiteilija? Kiinnostus taiteeseen heräsi jo lukioaikana voitettuani silloisen koulun kulttuurikilpailun prätkäaiheisella maalauksella. Pari vuosikymmentä tämän jälkeen kävin tyttäreni kanssa viikonlopun maalaussessiolla. Jälleen oli muutama vuosikymmen hiljaisempaa työkiireiden vuoksi, maalaamisen kuitenkin jyskyttäessä hiljaa takaraivossa. Startti […]
Kuka olet ja mitä teet? Olen luovan alan monitaituri Kuopiosta. Päätyötäni teen mm. viestinnän ja graafisen suunnittelun parissa. Kuvataide on suuri intohimoni ja elämän rikkaus, ja kuuluu osaltaan jokaiseen päivääni. Miten sinusta tuli taiteilija? Olen piirtänyt lapsesta asti, mutta varsinainen sisäinen taiteilija minussa heräsi, kun kokeilin öljyvärimaalausta kirjastosta lainaamani opaskirjan avulla 16-vuotiaana. Siitä alkoi erityinen […]
Taiteilijahaastattelussa Maija Kippo
Kuka olet ja mitä teet? Olen 34-vuotias taiteilija Espoosta. Olen opiskellut ravintola- ja matkailualaa nuoruudessani sekä myöhemmin liiketaloutta. Aikaisemmin olen työskennellyt ulkomailla matkailualalla 2,5 vuotta Ruotsissa ja Espanjassa. Nykyään olen mukana liike-elämässä. Vapaa-ajallani nautin luonnosta, musiikista, kuntosalilla treenaamisesta, läheisistä ihmisistä ja eläimistä, tanssista sekä matkustelusta. Miten sinusta tuli taiteilija? Olin vuosia ollut hieman hukassa itseni […]
Kuka olet ja mitä teet? Minun nimeni on Kim Holmberg ja olen itseoppinut kuvataiteilija Kemiönsaarelta Turunmaan saaristosta. Olen myös tutkija, luennoitsija, kirjailija ja valokuvaaja (ei tosin aina tässä järjestyksessä). Miten sinusta tuli taiteilija? Nuoruudessani piirsin jonkin verran, mutta sitten opiskelujen, töiden ja perheen perustamisen myötä piirtämiselle ei enää oikein löytynyt aikaa enkä oikeastaan edes ajatellut […]